top of page

Stagement on viiden miehen a cappella -lauluyhtye Helsingistä. Yhtyeen musiikissa soi miesäänille räätälöity popmusiikin groove ja useimmat sovituksista ovat jäsenten omaa käsialaa. Taitojaan yhtye on hionut muun muassa The King's Singersin ja Club For Fiven mestarikursseilla. Vuonna 2009 perustettu Stagement on ehtinyt myös voittaa kilpailuja, kuten Mieskuoroliiton talvipäivien yhtyelaulukilpailu (2013) ja Sulasolin Uudenmaanpiirin yhtyelaulukilpailu (2012). Yhtye valittiin v. 2017 Tampereen Sävelen kansainvälisen yhtyelaulukilpailun finalistien joukkoon.

 

Yhtyeessä laulavat Paavo Hurskainen (vas.), Valtteri Turunen, Eero Hämäläinen, Teemu Känsäkangas ja Juho Laasanen. Ääniteknikkonamme on vuodesta 2014 lähtien toiminut Aleksi Öyry.

bottom of page